11. huhtikuuta 2010

On se päivä vielä huomennakin

Oikein hyvää huomenta päivää ! 

Niinku Noora jo sano, niin eihän se ihan nappiin menny. Minun vesipullo aukes laukussa, mikä oli jo toinen kerta täällä ja on sitä ennenki sattunut. Mutta ennen olen saanut aina kaiken pelastettua tai sitten laukussa on ollut vain jotain turhanpäivästä, ainakin tämän kertaseen verrattuna. Nooran kamera sai siis vähän uutta elementti, vettä näytön väliin ja homeista koristetta linssiin <: Vesi suihkujakin kamera antaa jos hieman puhaltaa. Omat puhelimet hajos molemmat, toinen näyttää välillä jotain elämisen merkkejä, mutta ne kestää sen 5 minuttiia. En tiiä mitä tekohengitystä niille antaisin että ees toinen alkais pelaamaan.

No sinne meni ens syksyn loma rahat, mutta vahinkojahan sattuu. Varsinkin jos on kyse minusta ja Noorasta. Kyllä eilen kyyneliä tuli varmaan yhtä paljon silittäessä ku silitysrauasta höyryä. Kaks päivää reissun jälkeen tuntuki liian kivoilta ja reissu varsinkin oli oikein kiva, että ehkä tää nyt on askel siitä karuun arkeen palaamista. Vaikka ei minun arki nyt mitenkään karua täällä olekkaan. Mutta pitää käydä aina välillä pohjalla että voi nousta uudestaan. 


Tässä kuitenkin vielä loppuun muutama loma muisto ! 







Nyt kuitenkin peiton alle piiloon, en uskalla liikkua tänään varmaan mihinkään tästä mökistä tiiä mitä lie hajotan taas. Parempaa onnea ensi viikolle. Jaksais tuo aurinko vain sillonkin paistaa. 

Take Care !
-salla

10. huhtikuuta 2010

Karu paluu arkeen

Hengissä ollaan ja hyvä reissu takana! Oikeastaan aivan huippu! Kiitos Sallalle ihanasta matkaseurasta :) Nyt väsyttää niin paljon, että tekis mieli vaan maata sängyssä pari päivää. Tällä kertaa ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti väsynyt olo....

Heti torstaina (tultiin kotiin ke-to yönä puol kolmen aikaan) pääsinkin jo tositoimiin ja siivosin jälleen kerran yksin koko 12 huoneen talon. Eilinen meni myös täysin töitä tehdessä. Illalla mentiin kuitenkin baariin Lenin ja Sallan kans, mutta oli kyllä aika heikko ilta, koska lähettiin aivan liian myöhään liikkeelle ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Pyöriteltiin pyllyjämme ehkä enintään 45min Bar Rumba nimisessä paikassa ja mentiin mäkkärin kautta nukkumaan. Ei samaan baariin toista kertaa, hyi!

Tänään meillä oli tarkoitus oli mennä käymään vihdoin Madame Tussaudin vahakabinetissa, mutta hetken miettimisien ja vastusteluiden jälkeen päätettiin luopua suunnitelmista ja päädyttiin Notting Hilliin Portobello Marketille. Minun ja Sallan loistavat tuurit taas yhdistettyinä tämän päivän saldona on kaksi kastunutta puhelinta (rikki!) ja yksi läpimärkä kamera (rikki!). Kamerahan ehti olla vähän reilu kuukauden käytössä.. Tässä taas yksi opetus, ei huonokorkkista vesipulloa, tai muutakaan nestettä, ja elektroniikkaa samaan laukkuun!

Mulla olis tarkoituksena kirjotella tänne reissun joka päivästä jotakin, mutta tällä hetkellä energia ei vielä siihen riitä. Pakko nyt ensin saada pää kuntoon ja kunnon palautuminen kaikesta. Kuvia meillä on yhteensä noin 1000 eli pelkkää tekstiä ei ole luvassa.

Lauantai-ilta, kello ei edes kymmentä vielä, mutta silti taidan alkaa nukkumaan. Palaillaan (minun osalta) heti kun vaan jaksan! Toivottavasti pian.


Playa de Amadores, Gran Canaria

See ya!

N

29. maaliskuuta 2010

Pimp my jeans

Enää 13 tuntia aikaa lentoon! Matkakuume huipussaan! Tänään on tullut pakkailtua monta tuntia ja monta kertaa. Oon tyhjentäny laukun monesti ja tarkastanu, että eihän mitään ylimääräistä lähde mukaan. Nyt pitäis olla kaikki valmiina, eväitä ja nesteitä lukuunottamatta. Ja jos jotain puuttuu niin eiköhän sen periltä sitten saa. Mulla vähän jännittää minkälainen sää siellä on. Jos siellä ei olekaan lämmintä ja joudutaan bikinien ja auringonoton sijaan villapaidoissa pelaamaan pasianssia hotellissa päivät pitkät!

Viikonlopun shoppailut ei vieläkään tuottanu tulosta bikinien ja farkkushortsien etsinnässä. Jospa espanjasta löytyis.. Alkuviikosta kävin myös kiertelemässä paikallisia charity shoppeja, mutta ei niistäkään silloin hyviä farkkuja löytynyt. Tänään kuitenkin onnisti ja löysin kahdet hyvänkokoiset farkut, jotka leikkasinkin lyhyiksi ja yritin muutenkin vähän tuunailla niitä aika huonolla menestyksellä. Yhenlainen taitolaji tuokin.. Varsinkin kun ei ollut kuin tylsät sakset käytössä :D Suosittelen siis ottamaan avuksi terävät kangassakset, raastinrauta, hiomapaperia... jne. Kuvia lopputuloksesta ei ole, mutta eiköhän ne tulla näkemään minun päällä reissukuvissa ainakin.

Vas. farkut 6£, Leviksen farkut 9£, Octavia Foundation


Voi olla, että meistä ei seuraavaan 10 päivään kuulu mitään, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka innostuis kirjottelemaan sieltäkin jotain kuulumisia :) Pitäähän ihmisten saada tietää ollaanko me edes hengissä enää lennon jälkeen!

Tän ja viime viikon piti olla erittäin liikuntapainoitteisia, mutta tän viikon osalta se ei oikein onnistunut laiskuuden ja loppuviikon flunssan takia.




LIIKUNTAPÄIVÄKIRJA

Maanantai: -
                    +siivousta 2h

Tiistai: crosstrainer 25min, kuntopyörä 20min, vatsalihaksia, kävely 1h
                    +pyöräily 20min, kävely 10min

Keskiviikko: crosstrainer 15min, kuntopyörä 20min, reipas kävely juoksumatolla 15min
                   +kävely 30min

Torstai: -


Perjantai: -
                   +siivousta 2h

Lauantai: -
                   +kävely (shoppailu) n.6h

Sunnuntai: -
                   +kävely 30min


See ya!

N

28. maaliskuuta 2010

kuumetta vai matka kuumetta ?

Tää viikko on mennyt aika lailla huomaamatta. En ees muista mitä oon tehny, muuta kuin ollut kuumeessa ja etenkin matkakuumeessa :D Perjantaina käytiin töitten jälkee Nooran kanssa vähä pubeilemassa Putneyssä, mutta sekin jäi vähän lyhyeen ku oltiin kummatki hieman väsyneitä ja lauantaina piti lähtee ostelee viimisiä matka tavaroita. Lauantaina käytiinkin vain shoppailee Oxford Streetillä ja Westfieldissä. Mulla oli kuitenkin illaksi taas töihin, niin lähin vähän aikasemmin pois. Mikä oli toisaalta ihan hyvä, ettei tullut enempää osteltua.







Kaverit ootteli meitä siellä ovella, mutta ei jaksettu lähtiä niitten mukaan..


Ja tässä tämän viikon ujo lenkki kaveri.


LIIKUNTA PÄIVÄKIRJA :

Maanantai: Kävely 2h 10 min

Tiistai: Venyttely 30 min

Keskiviikko: Kävely 2h 50 min, Kuntosali 1h 20 min, Venyttely 20 min

Torstai: Siivousta 2,5 h, Kävely 1h, Kuntosali 1h 20 min, Venyttely 20 min

Perjantai: Kävely 1h 20 min

Lauantai: Shoppailua n. 4h ? 

Sunnuntai: Kuntosali 1h 
                   Kävely 1h


Nyt koitetaan saaha sitten nukuttua ensi yö, ja huomenna matkaan ! Toivottavasti ois lämmintä. Kivaa ens viikkoa kaikille (: 

Take Care!
 -Salla

26. maaliskuuta 2010

I feel it in my fingers, I feel it in my toes

Oireet: perhosia vatsassa, unettomuus, ihmeellisiä unia, hymyileminen, nauraminen, liikaa höpöttäminen, haaveileminen...
Diagnoosi: matkakuume!

Tän perheen vanhemmat on/on ollu flunssassa ja nyt se tauti näyttää iskevän vihdoin minuunki. Aivastuttaa, nenää ja kurkkua kutittaa, on kylmä, päätä särkee jne. Voi olla, että tulee oikea kuume matkakuumeen lisäksi eli mahdollisesti buranan voimalla lähdetään reissuun. Eilen oli kevyt 13h työpäivä ja tänään taas 12 huoneen imurointi ja kaikkien petivaatteiden vaihto sun muuta, mutta eihän minua tämmöset lyhyet työpäivät ja pikkuflunssat lannista (eipä..), kun on enää niin vähän päiviä jäljellä! TJ3!!

Pakko muuten sanoa, että täällä on alkanu arvostaan suomalaisten ammattitaitoa. Viime viikolla käytin vääntyneitä lasejani optikolla, eikä tämä viisas optikkomies osannut niille oikein mitään tehdä. Se sano, että sankoja ei voi vääntää, koska linssit voivat rikkoutua, mutta päätti kuitenki yrittää. Suomessahan tähän ongelmaan käytetään jotain lämmityskonetta, mutta ei näköjään täällä. Eihän se mitään saanut korjattua ja yhteen kohtaan tuli halkeama sen vääntelyiden takia. Huoh. Oon tottunu siihen, että lasit on suorat noin 5min käsittelyn jälkeen. Tällä hetkellä kuljen siis puolisokeana silloin kuin ei piilareita jaksa laittaa. Ihana kun Suomessa edes osataan!

Niin tosiaan käytiin kierros London Eyella silloin pari viikkoa sitten Lenin, Sallan ja minun 2 pikkuveljen ja pikkusiskon kans. "Ajelu" kestää noin puoli tuntia ja maksaa n.18£. Aika ylihinnoiteltua minusta, niinkö kaikki muutkin turistikohteet. Mutta London Eyehan on pakko kokea jos Lontooseen tulee. Sieltä näkee kyllä aivan loistavasti joka puolelle ja huomaa kuinka iso Lontoo oikeasti on! Mulla ja Sallalla ne maisemat meni vähän ohi kun keskityttiin poseeraamiseen, banneria ajatellen.. Aina ei voi onnistua :D



Hyvää viikonloppua taas kaikille!


See ya!

N

23. maaliskuuta 2010

Banneri

Mitä mieltä ootte bannerista? Hyviä ideoita/parannusehdotuksia otetaan vastaan, koska tehdään reissun jälkeen jo uusi keväisempi versio :)


Ja vähän musiikkia tähän päivään


See ya!

N

22. maaliskuuta 2010

One week left

Miten voi olla näin uupunu/väsyny olo vaikkei ole tehnyt mitään? Tai ehkä tämä johtuu juuri siitä tekemättömyydestä. Kello oli vasta noin puol 7 kun Sallan kans juteltiin kuinka väsyttää ja vois alkaa nukkumaan..

Mulla väsymys taitaa ainakin johtua siitä ku en saanu eilisiltana unta vaikka kuinka yritin. Mietin liikaa kaikkea, mm. tulevaa matkaa ja eihän sitä sitten voi nukkua kun on noin mielenkiintoista ajateltavaa. Iik, enää viikko aikaa! Onneksi melkein kaikki jutut alkaa olemaan jo valmiina tulevan viikonlopun shoppailuja lukuunottamatta :) Paitsi pitäis kouluihin hakea!! Muistuttakaan minua viimeistään sunnuntaina! Pitää hoitaa pois alta ennen lähtöä.


Lauantaina käytiin Primarkissa ja "puntakaupassa" shoppailemassa. Primarkista löyty taas kaikkea tarpeellista ja vielä halvalla! Puntakaupasta puhumattakaan. Siellä kaikki maksaa alle punnan ja tottakai löysin sitten olkihatun 99p:llä. Ei ota päähän yhtään kun juuri edellisenä päivänä ostin olkihatun 20£:lla! Mutta näin käy joskus, minun tuurilla aina :D Tässä onkin opetus, että mene ensin Primarkiin ja puntakauppaan, sitten vasta muihin!


Musta toppi 4£, harmaa toppi 3£ ja valkoinen toppi 2£, kaikki Primarkista


Nilkkakoru 1,5£, Primark


Kangaskengät 2£, Primark


Rantakassi 3£ ja pyyhe 3£, Primark


Napakoru 99p, "puntakauppa"


Cowboy -hattu 99p, "puntakauppa"


Shortsit 7£, Primark


Shortsien mukana tuli tämmönen vyö, josta en tykkää yhtään. Jos joku sattuu olemaan kiinnostunut niin tuon saa multa postikulujen hinnalla!


Tulevana viikonloppuna pitää lähteä vielä vähintäänkin bikineitä etsimään, mutta jos ei löydy mitään niin sitten mennään vanhoilla. Mulla on nyt ollut tosi iloinen olo siitä lähtien kun saatiin matkat varattua. Saatan esimerkiksi imuroidessa huomata kuinka hymyilen vaan ilman mitään syytä. Ihana kun on jotain mitä odottaa ja mukava vielä lähteä Sallan kans reissuun kahestaan! :) Huom, Sallan eka kunnon ulkomaanmatka ja vielä minun kans! Ai että, mitäköhän siitäkin tulee. Salla näkee painajaisia seuraavat viikot, eikä halua ikinä enää ulkomaille! Noo toivottavasti en aiheuta traumoja :)

Hugo Bossin Orange -hajuveden mainos kuvaa hyvin viime päivien olotilaa, lukuunottamatta tätä päivää. Ihanan pirteä Sienna Miller! Ja hajuvesistä puheenollen, löysin uuden tuoksun (jonka aion ostaa), joka tulee varmasti olemaan yksi minun tämän kesän lemppareista: Escada - Marine Groove

Nyt nukkumaan! Onhan se jo herranjestas melkein 10 kello ;) Öitä kaikille! TJ7!!

See ya!

N

uusi viikko, uudet kujeet !

Tää viikko ei kovin hyvissä merkeissä lähtenyt käyntiin. Perheen lapsi on ollut viime viikon sairaana, ja nyt tänään perheen äiti jäi kotiin kun sillä oli kuumetta ja muutenkin vähän hiekko ja huono olo, joten tässä vain odotellaan että sattuukohan virus oikein kivasti iskemään taas minuun juuri loman ajaksi. Jos tulee niin tulis nyt sitten vaikka heti jo tänään.

Mutta ei se silti latista lainkaan loman odotusta. Viikko enään ja ollaan matkalla jo ihanaan lämpöön, toivotaan niin ainakin. 

Tässä kuitenkin vähän viikonlopun ostoksia ja ehkä muutama hieman vanhempikin: 


huivit £1 / 2kpl, Primark ; oranssit aurinkolasit Brick Lane £4 ; mustat aurinkolasit £1, Primark


Hattu, £4, Primark


Toppi £8, Primark

Paita £7, Primark

Toppi £6, Primark


Näyttää siltä että minusta on tulossa pikkuhiljaa hippi, saa nähä..

Nyt kuitenkin oottelen taas että saan alkaa kattoo salkkareita ja illan jatkan ehkä tän kirjan parissa. 



Moido ! 
-salla

21. maaliskuuta 2010

What Ever You Want

Tällä hetkellä maha on niin täynnä herkkuruokaa, mutta silti tuolla kaapissa suomen tuliaiset (Fazerin suklaa ja salmiakki Läkerölit) houkuttelis. Ehkä pystyn hillitsemään itseni, sillä ruokana tänään oli alkupalaksi parsakaalta ja kinkkua. Pääruokana oli peltopyytä, jotain artisokka paistosta ja oisko ollu jotain valkoviini pippuri kastiketta. Jälkiruokana persikoita shampanja kaneli kastikkeella ja jätskiä. Eli en siis aivan tietoinen ollut mitä suuhuni laitoin jälleen kerran, mutta hyvältä se maistu. Harmi vain kuvia ei tullut otettua. 

Ja sitten luvatun liikuntapäiväkirjan pariin:

Ma: Venyttely 30min, Kuntosali 2h

Ti: Lenkki 40 min, venyttely 20 min

Ke: -

To: Kuntosali 1h50 min, venyttely 20 min 

Pe: -

La: Kuntosali 1h 45min

Su: Kuntosali 1h 50 min, venyttely 20 min

Sitten tietysti vielä perus siivousta, Elsan kanssa kävelemistä päivällä, salille kävelyä ja muuta hyötyliikuntaa. 

Tänään koko päivän on soinut päässä tämä ikin ihana biisi ! 




Nyt äkki salkkareita katsomaan ja sitten nauttimaan tuosta Mammutti- leffasta jonka Nooralta lainasin eilen. Alku vaikutti kivalta, sen minkä kerkesin katsoa ennen syömistä. 

Take Care
Salla

Let me tell you one time

Tässä nyt olis tän viikon urheiluja. Ekana on merkattuna päivän oikea treeni ja plussan jälkeen tulee päivän hyötyliikunta. Jokaisen salikäynnin jälkeen venyttelen, mutta niitä en kirjoittanut tuohon.


Kuva Rodokselta

Tän pikkuJustinin tahtiin me Sallan kans tänään pumppailtiin, naurettiin ja höpöteltiin kaikkea. Oltiin kahestaan salilla niin ei tarvinnut näyttää edes siltä, että tehtäis jotain ;)


Ainiin pakko muuten kertoa, että rakastuin (taas) tänään! Semmonen maailman söpöin italiaano iski mulle silmää ja hymyili ja tuli vielä ravintolansa/kahvilansa pihalle vilkuttaan! Aaaah.... TJ8!!

See ya!

N